Asko Toivola

"Tiinalla on vahva myynti- ja johtamisalan kokemus, jota olemme päässeet hyödyntämään yhteistyömme aikana."

”Tiina on ollut apunani useamman kerran kehittämässä Hairmailin myynnin toimintaa niin vuokrajohtajana kuin valmentajana. Yhdessä olemme saaneet hankalissa tilanteissa tiimit toimimaan yhteistyössä. Painopisteinä olivat keskittyminen arjen toimintaan sekä viikoittaisten myyntitavoitteiden saavuttaminen. Tiina on tuonut myynnin tekemiseen tavoitteellista ammattimaisuutta arjen rutiinien läpiviemiseen. Myyntipalavereissa on keskitytty onnistumisiin ja opittu näkemään asioita ja mahdollisuuksia oman tekemisen kautta. Tiinan toiminta on aina ollut innostavaa ja hän saa porukat mukaansa venymään ja toimimaan tavoitteellisesti. Olin aluksi yllättynyt Tiinan kyvystä omaksua nopeasti Hairmailin prosessit ja toimintatavat alaa tarkemmin tuntematta, mutta hän onnistui siinä hyvin.

Tiina on ollut mukana myös useassa rekrytointiprosessissa sekä sparrannut ja tukenut avainpelureitamme. Myös johtoryhmänä olemme käyneet Tiinan avulla läpi omia profiilejamme, yhteistyötämme ja toimintamme kehittämistä. Tiinalla on vahva myynti- ja johtamisalan kokemus, jota olemme päässeet hyödyntämään yhteistyömme aikana.”

Asko Toivola
toimitusjohtaja, Hairmail Oy

logo hairmail

Hairmail Oy on hius- ja kauneudenalan tukku, joka tarjoaa alan ammattilaisille tuotteet kalusteista kemikaaleihin ja muihin tarvittaviin välineisiin sekä Suomessa että Ruotsissa. Hairmailin tarjonta koostuu maailman johtavien alan toimijoiden tuotteista. Tilauksen voi tehdä puhelimitse asiakaspalvelusta, verkkokaupasta tai ostoksilla voi pistäytyä tukkumyymälöissä. Nopeaa ja tehokasta kaiken kattavaa palvelua.

www.hairmail.fi

Asko Toivola

Toimitusjohtaja, Hairmail Oy

Voititko vai hävisitkö myyntihankkeen? Tiedätkö miksi?

Lataa ilmainen opas, jonka avulla selvität asian.

Tarkista sähköpostiosoitteesi.
Invalid Input
Invalid Input
Hyväksy tietojen tallentaminen.
Väärä tunniste.
Opas voitto/häviö-analyysin tekemiseen

Tiina Häikiö | Lead Way Oy
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
0400 701 017